maanantai 24. elokuuta 2015

Kesälomalaisen köpöttelymaasto

Heippa. Kävin eilen pitkästä aikaa katsomassa heppoja laitumella. En ole siis noin 8 viikkoon nähnytkään hevosia ja ties koska viimeksi olen ollut hevosen selässä. Kyllä noita kaviokkaita olikin jo ikävä! Ei ole näin pitkää taukoa ollut kertaakaan sen jälkeen kun seitsemän vuotiaana hevosharrastuksen aloitin. Ja toivottavasti ei toista tällaista taukoa tulekaan.


Käytiin Sannin kanssa vähän maastoilemassa. Mentiin ihan lyhyt lenkki, reilu puoli tuntia lähinnä käveltiin ja otettiin yksi ravipätkä. Energiaa Sannilla kyllä riitti ja olisi sen kanssa pidemmänkin lenkin voinut tehdä, mutta tämä oli lähinnä itselle sellaista tuntuman hakua taas tähän lajiin. Sanni liikkuu nyt laitumella ollessaan varmasti moninkertaisesti sen määrän mitä keväällä, vaikka sitä ei käydä säännöllisesti liikuttamassa, kuitenkin laumassa isolla laitumella hevoset liikkuvat luonnostaankin paljon. Yllätyinkin ihan että satulavyö meni huomattavasti helpommin kiinni mitä keväällä, vaikka olinkin aivan varma että saan etsiä käyttöön pidemmän vyön Sannin kesäloman jälkeen! Tästä on hyvä jatkaa ja pikkuhiljaa toivottavasti pääsemme taas treenailemaan enemmän. Hinku kisaamaankin on kova ja toivon että meidät nähdään kisareiteilläkin taas jossain vaiheessa. :)


2 kommenttia:

  1. 8vko on pitkä aika. Mulla jo kohta 12vkoa ratsastamattomuutta eikä vielä kauheasti näytä siltä että kohta pääsis...
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, varsinkin kun on tottunut monen vuoden ajan käymään tallilla joka päivä. Kyllä se sunkin aikas tulee vielä. :) Vaikka onhan se varmasti todella turhauttavaa katsella vaan vierestä kun muut ratsastelee.

      Poista