maanantai 31. elokuuta 2015

10 vuotta kavioliitossa!

9.8. tuli täyteen 10 vuotta hevosen omistajana ja olen hyvin onnellinen että tuo ensimmäinen oma hevoseni ja elämäni tärkein kavioeläin on mulla vieläkin. Ihan itsestäänselvyys se ei ole että saan pitää Sannin itselläni vieläkin, niin paljon on vastoinkäymisiä kohdattu,  mutta kaikki mitä ollaan tuon hevosen kanssa yhdessä koettu on varmasti vain vahvistanut meidän keskinäistä luottamusta. Ja samalla olen myös huomannut kuinka tärkeä hevonen Sanni mulle oikeasti on. Sannin esittelypostauksesta voi lukea vähän mitä kaikkea ollaan yhdessä koettu.

Muutama kuva aiemmilta vuosilta:

Match show:ssakin ollaan käyty kerran. :)

Ikävä tuota satulaa, se oli niin ihana...

Höntti poni. :)

maanantai 24. elokuuta 2015

Kesälomalaisen köpöttelymaasto

Heippa. Kävin eilen pitkästä aikaa katsomassa heppoja laitumella. En ole siis noin 8 viikkoon nähnytkään hevosia ja ties koska viimeksi olen ollut hevosen selässä. Kyllä noita kaviokkaita olikin jo ikävä! Ei ole näin pitkää taukoa ollut kertaakaan sen jälkeen kun seitsemän vuotiaana hevosharrastuksen aloitin. Ja toivottavasti ei toista tällaista taukoa tulekaan.


Käytiin Sannin kanssa vähän maastoilemassa. Mentiin ihan lyhyt lenkki, reilu puoli tuntia lähinnä käveltiin ja otettiin yksi ravipätkä. Energiaa Sannilla kyllä riitti ja olisi sen kanssa pidemmänkin lenkin voinut tehdä, mutta tämä oli lähinnä itselle sellaista tuntuman hakua taas tähän lajiin. Sanni liikkuu nyt laitumella ollessaan varmasti moninkertaisesti sen määrän mitä keväällä, vaikka sitä ei käydä säännöllisesti liikuttamassa, kuitenkin laumassa isolla laitumella hevoset liikkuvat luonnostaankin paljon. Yllätyinkin ihan että satulavyö meni huomattavasti helpommin kiinni mitä keväällä, vaikka olinkin aivan varma että saan etsiä käyttöön pidemmän vyön Sannin kesäloman jälkeen! Tästä on hyvä jatkaa ja pikkuhiljaa toivottavasti pääsemme taas treenailemaan enemmän. Hinku kisaamaankin on kova ja toivon että meidät nähdään kisareiteilläkin taas jossain vaiheessa. :)


perjantai 7. elokuuta 2015

Syy hiljaisuudelle

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo hyvän aikaa ja syy tähän on se, että mulle syntyi tasan kuukausi sitten pieni poika. <3 Ei ole ollut aikaa postailla tänne, eikä ole ollut oikein aihettakaan kun en ole hevostelemassa käynyt ollenkaan.
Sanni on nyt viettänyt vaan kesälomaa laitumella, mutta pikkuhiljaa olisi tarkoitus alkaa taas sitä liikuttelemaan. Tänne blogiinkin alkaa varmasti tulemaan taas postauksia, kunhan aktivoidun taas näiden heppajuttujen parissa enemmän. :)

Poitsu 1 kk.  :)

Tämä oli nyt lähinnä tällainen "elossa ollaan" postaus, toivotaan että pian olisi taas aihetta kirjoitella lisää.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Elämäni hevoset 7/7

Haaste: 7 päivää, 7 tärkeää hevosta. :) Kuvia ja pieni kertomus miksi kyseinen hevonen on/on ollut tärkeä osa elämääsi.

*********


Viimeisenä vuorossa elämäni ykköshevonen, lämminverinen tamma Sun Marii eli Sanni. Sannin kanssa ollaan kuljettu yhdessä jo 10 vuotta ja ainakin tätä blogia pidempään seuranneet ovat jo "tutustuneet" tuohon tammaan jonkin verran. Sannista on täälläkin omat esittelyt jo valmiiksi, joten halukkaat voivat käydä lukemassa aiemmat tekstit TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ, etten turhaan ala tässä toistamaan itseäni. :)

torstai 2. heinäkuuta 2015

Elämäni hevoset 6/7

Haaste: 7 päivää, 7 tärkeää hevosta. :) Kuvia ja pieni kertomus miksi kyseinen hevonen on/on ollut tärkeä osa elämääsi.

*********


Yksi elämäni ehdottomasti tärkeimmistä hevosista on ollut lämminverinen tamma nimeltään Mudfield Mona. Ratsastin Monalla aikoinaan jonkin verran ja käytiin estekilpailuissakin. Mona nautti suunnattomasti hyppäämisestä ja se olisi varmaan hypännyt talonkin yli, jos vain olisin pyytänyt! Mona ei kieltänyt esteelle koskaan, vaan yritti aina parhaansa, silläkin seurauksella että kerran tulimme sen kanssa esteeltä alas kuperkeikalla... Mikään automaatti Mona ei kuitenkaan ole ja usein kun sillä oli oikein kivaa, sain nauttia kunnon pukkilaukoistakin... :) 
Nykyään Mona viettää leppoisia eläkepäiviä ja se onkin tällä hetkellä samalla laitumella Sannin ja Prinsun kanssa. Iso kiitos Monan omistajalle, että olen saanut tutustua Monaan, se on auttanut mua tässä harrastuksessa valtavasti eteenpäin ja yhteisiä mahtavia muistoja on paljon!



tiistai 30. kesäkuuta 2015

Elämäni hevoset 5/7

Haaste: 7 päivää, 7 tärkeää hevosta. :) Kuvia ja pieni kertomus miksi kyseinen hevonen on/on ollut tärkeä osa elämääsi.

*********

Fellu ja pikku-Henna muumipaidassaan... :D

Viides hevonen on nimeltään Felicia, tutummin Fellu. Fellu oli ensimmäinen hevonen jolla ratsastin Metyntallilla, joka oli siis vanhempieni naapurissa ja siellä käymisen aloitin noin 7 vuotiaana. Fellu oli joka kesä leireillä mun hoitohevoseni ja sen kanssa tulikin vietettyä paljon aikaa, niistä ajoista on paljon hyviä muistoja. Kiltti ja symppis tamma kaikinpuolin.

Rose ja Fellu

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kuulumisia laitumelta

Kävin tänään, tai jos tarkkoja ollaan niin eilisen puolella katsomassa lomalaisia laitumella. Siellä olikin oikein raukean oloista porukkaa vastassa. Ei ne sentään ihan täysin mua ole unohtaneet, Sannikin käveli heti portille vastaan ja oikein kerjäsi rapsutuksia.
Eipä kai muuta, loma jatkukoon! :)

Sannilla ja Monalla taitaa olla pieni laidunkooma päällä... :)



Sanni ja Mona



Koko porukka samassa kuvassa. Sanni, Mona ja Prinsu. :)