perjantai 30. tammikuuta 2015

Meidän talli ja sen asukit

Huomasin tässä taannoin että olen ihan unohtanut esitellä meidän tallia paremmin ja sen muita asukkaita, Elvin ja Sannin lisäksi samassa tallissa asustavia siis. Hevoset luultavasti muuttavat tässä kevään aikana jossain vaiheessa uuteen paikkaan, joten ajattelin että nyt on varmaan hyvä vielä kertoa meidän nykyisestä tallista. Olen aiemmin kertonut meidän tallista pienimuotoisesti tässä postauksessa, mutta nyt kerron myös vähän tallin muista asukeista.

Kesä <3

Hevoseni asuvat Forssassa Pilvenmäen raviradan vieressä, pienessä seitsemän paikkaisessa tallissa. Tallissa asuu tällä hetkellä kaikenkaikkiaan viisi hevosta. Kaikki tallin hevoset ovat lämminverisiä ravihevosia rodultaan, nyt kun viimeinenkin muun rodun edustaja lähti vuoden vaihteessa pois. Prinsu oli meidän tallin puoliverivahvistus, mutta se muutti kaverini luokse asumaan.

Tallistamme löytyy kaksi tammaa, Sanni (Sun Marii) ja Elvi (Garden Of Eden), jotka tosiaan ovat tämän blogin päätähtiä. Ruunia tallissa asustaa kaksi kappaletta, Rana (Nevelerana) ja Kusti (Gustavofsin). Yksi orikin tallistamme löytyy, Poju (Northern Sunrise). Lisäksi tallin asukkaisiin kuuluu vaalea pitkäkarvainen kissa (meidän Enni-kissan äiti) ja nyt on kyllä ihan pakko myöntää, etten edes tiedä mikä sen nimi on... :D Erinäisiä kutsumanimiä kyllä löytyy...

Prinsu ja Kusti lähdössä lenkille tammikuussa 2014.



Rana ja Sanni laitumella kesällä 2013.

Tallikissa ja meidän Enni.

Tässä saatte nauttia mun upeista piirustustaidoista... Mittasuhteetkin on aivan pielessä, mutta eiköhän tässä tule kuitenkin selville vähän millainen meidän tallin pihapiiri on. Tarhoille on tallista mielestäni turhan pitkä matka. Tallin takana on yksi ylimääräinen tarha ja tarhan vieressä kulkee tie. Naapureita on tallin molemmin puolin ja tien toisella puolella. Sannin ja Elvin tarhan takana kulkee tie jossa voi hevosten kanssa kulkea ja vähän matkan päässä tarhojen takana menee hiittisuora.


Ja tässä lisää taidonnäytettä... Mittasuhteet jälleen pielessä, kaikki karsinat ovat samaa kokoa, vaikkei kuvaa katsomalla niin heti uskoisikaan... ;) Tässä siis tallin pohjapiirustus. Sanni ja Rana olivat aiemmin suulin karsinoissa, mutta vuoden vaihteessa muuttivat tallin puolelle kun karsinoita vapautui.



Talli hoidetaan yhdessä vuorot jakamalla ja minä itse teen lähes poikkeuksetta jokaisen iltavuoron, eli muitakin kuin omia hevosia on käsiteltävä joka päivä. Talli on tiloiltaan hyvin pieni, siis varustehuone on hyvin ahdas eikä hevosten ruuille ole kunnollisia säilytyspaikkoja. Mun hevosten rehusäkit onkin sijoitettuna vessaan ja heinäpaalit ovat ulkona pressun alla, lisäksi kärryt lojuvat ulkona lumihangessa... Mutta minkäs sille tilan ahtaudelle voi ja kaikkeen on kuitenkin keksitty ratkaisut. Valjasvaraston lisäksi tallilla on kahvihuone(+wc), joka tosin ei ole kahvihuoneen virassa ollut enää hetkeen, lähinnä vain tavaroiden säilytyspaikkana...
Tallissamme on mahdollisuus valjastaa hevonen joko tallin puolella käytävällä, tai sitten suulin käytävällä, hyvin on tilaa laittaa kärrytkin perään sisällä. Lisäksi löytyy pesupaikka ja isona plussana tallin hanasta tuleva lämmin vesi! Tätä luksusta ei ole joka tallilla ollut missä Sannin kanssa olemme majailleet...


Tallillamme ei ole omaa kenttää, mutta naapurin kenttää saa käyttää sopimuksen mukaan. Lisäksi muutamille maastoreiteille pääsee ajaen sekä ratsain. Liian vähän ja liian yksipuolisesti on maastoja mun makuuni, mutta kaikkeen tottuu... Laukkavetoja sentään pääsee hyvin tekemään yhteen sopivanpituiseen ylämäkeen ja lisäksi vielä kilometrin pitkää hiittisuoraa saa paahtaa menemään jos siltä tuntuu! Tietysti myös ravirataa voi käyttää, jos kokee sille tarvetta. :)

Sannin kanssa hiittisuoralla päästelemässä. :)
 
Elvin kanssa radalla laukkailemassa.

Nyt tämä teksi alkaa vaikuttamaan jo joltain myyntipuheelta mun mielestä, mutta ei anneta sen häiritä... ;) Sellainen talli meillä ja varmasti unohdin taas tästäkin tekstistä jotain...

Klinikkakin on ihan vieressä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti