sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Perjantai-illan jumpat jalkapallokentällä

Perjantai-iltana oli itseltä jotenkin veto pois, mutta sain raahauduttua tallille sen ajatuksen kanssa että Sanni täytyisi liikuttaa. Tallilla olikin mukava näky vastassa, kun uljas ratsuni makoili tarhan mahdollisesti märimmässä kohdassa hyvin mudalla kuorrutettuna... Hetkellisen epätoivon jälkeen päätin että viedään heppa pesulle ja lähdetään ratsastamaan!

Tämä on juuri se näky mitä toivoo näkevänsä kun menee tallille väsyneenä... Tai sitten ei. :D

Oli tarkoitus mennä naapurin kentälle, mutta sinne ei nyt saanutkaan mennä, joten suuntasimme vähän matkan päässä sijaitsevalle jalkapallokentälle. Jalkkiskentällä olemme käyneet muutenkin silloin tällöin pyörähtämässä, siellä on ihan hyvä pohja ratsastusta ajatellen, eikä siellä ole koskaan ollut ketään samaan aikaan. Alku- ja loppukävelytkin tulee tehtyä aivan väkisinkin (vaikken niitä koskaan jätä väliinkään, melkein tulee käveltyä aina jopa kauemmin kuin olisi "pakko") kun jalkapallokentälle on jonkin verran matkaa.

Jalkkiskenttä. On siinä ainakin tilaa mennä!

Sanni oli alkuun jalkapallokentällä käynnissä aika kiireinen ja katseli ihmeissään viereisellä pellolla etenevää kovaäänistä puimuria. Alkuravit kuitenkin menivät ihmeen rennosti ja kivasti, ei tietoakaan kiireestä tai jännityksestä. Tehtiin alkuun paljon ympyröitä, voltteja ja loivaa kiemuraa ravissa. Ensimmäiset laukat otettiin "uraa" pitkin ja lisäksi tehtiin pari ympyrää molempiin suuntiin.
Alkuverkkojen jälkeen tehtiin pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa loivan kiemura-uran mallisesti. Selvitys kuvan kera tähän löytyy TÄÄLTÄ (3.tehtäväkuva), jos joku ei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Raviväistöt menivät todella hyvin, käynnissä Sannilla oli taas kiire. Aika usein raviväistöissä meillä loppuu vauhti kesken, nyt ei ollut sitä ongelmaa ollenkaan.
Tehtiin myös loivaa kiemuraa voltilla ravissa (aikaisemman linkityksen ensimmäinen tehtäväkuva).
Mentiin myös pitkästä aikaa (viime kerrasta on varmaan jopa 7 vuotta, hups...) vastalaukkaa. Alkuun jäin liikaa matkustamaan ja Sanni tiputtikin pari kertaa raville. Sitten kun tajusin jatkaa ratsastastamista myös vastalaukassa, meni Sanni todella kivasti ja tuli hyviä vastalaukkapätkiä! :) Pitää ruveta taas tuotakin harjoittelemaan enemmän, hyödyllistä harjoitusta hevoselle ja tottakai itsellekin. Vastalaukkaa tein myös loivalla kiemura uralla. Alla selvityskuvaa tästä harjoituksesta.

Vastalaukkojen jälkeen tein loppuverkan ravissa ja sitten käveltiin jalkkiskentältä takaisin tallille. Olen tähän ratsastuskertaan todella tyytyväinen! :)

Tähän loppuun vielä vähän pohdintaa hevosenkengistä... Olen huomannut nyt tämän matkaratsastusinnostuksen alettua, että Sannin kengät kuluvat loppuun todella nopeasti. Varsinkin takakengät. Ennen ei maastoiltu näin paljoa erilaisilla pohjilla kuin nykyään ja maastoilut olivat lyhyempiä ja yleensä aika kevyitäkin. Nyt kesän aikana lisäilin maastoiluun enemmän myös asvalttipätkiä, jotta hevosen jalan jänteet, nivelet yms tottuvat erilaisiin pohjiin. Viime kengityksestä on nyt vajaa viisi viikkoa ja nyt jo takakengät ovat aika loppu. Viime kengityksessä vaihdettiin siis uudet kengät. Olenkin tässä nyt miettinyt, että pitäisiköhän Sannin kengitystä muuttaa jotenkin (kestävämmät kengät?) ettei kengät kuluisi jalasta pois, ennen kuin on se kengitysväliin kuuluva 6-8 viikkoa täynnä. Täytyy ottaa asia puheeksi kengittäjän kanssa. Sanni tuntuu myös kiertävän takajaloilla aika paljon ja kengät kuluvat ulkosyrjiltä ensimmäisenä. Varsinkin oikea takakenkä, joka on alla olevassa kuvassa. Mitähän tuollekkin voisi tehdä?

Aikaa viime kengityksestä kulunut 4 viikkoa ja 4 päivää. Takakenkien tilanne todella heikko. Varsinkin nuo ulkosyrjät, ei uraa enää ollenkaan...

Onko teillä paljon erilaisilla pohjilla maastoilevilla samanlaisia havaintoja kenkien kulumisesta? Onko antaa jotain vinkkejä miten saisi kengät kestämään edes seuraavaan kengityskertaan saakka?

2 kommenttia:

  1. No, se käsitys että kengitysvälin pitäisi olla jopa se 8 viikkoa ei kaikilla pidä paikkaansa. Moni kengittää turhan harvoin hevostaan ja se valitettavasti näkyy nivel tai muina vaivoina. Osaava kengittäjä osaa katsoa hevosta myös liikkeessä eli miten se jalkojaan käyttää. Juuri äskettäin klinikalla näin hevosen, jonka omistajalle ell sanoi, että kengityksestä johtuu nivelvaivat. Sen verran niitä kavioita itsekin vilkaisin, että ne oli aivan vinot ja muutenkin epämääräiset. Omalla hevosella kengitysväli nippa nappa 6 viikkoa. Tämä riippuu paljolti siitäkin, että minkä verran liikutetaan ja minkälaisilla pohjilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tämä kenkien näin nopea loppuunkuluminen on meille aika uusi juttu, kun nyt ollaan pikkuhiljaa ruvettu ratsastelemaan maastossa pidempiä matkoja erilaisilla pohjilla. Tuolla hevosella on yleensä kengät säilyneet hyvinä 1-2 kengitysväliä (silloin kun ratsasteltiin enemmän vain kentällä) ja kengitysväli on pyritty pitämään 6-8 viikossa. Täytyy ruveta miettimään kengitysvälit uusiksi, jos sitten kengät ei kuluisi alta pois. :)

      Poista